Loppiainen vietettiin Citymarketin parkkihallissa match shown merkeissä. Meilllä oli koko perhe mukana, eli kaikki kolme koiraa pääsivät ihmettelemään mätsärin menoa.Mika osallistui Sannin kanssa lapsi & koira kilpailuun. Lapsia oli paljon, taisi olla jopa 14. Mika pääsikin jatkoon ja esitti Sannin hyvin, ja päätyivätkin lopulta 3. sijalle!

Jillan kanssa ei menty kehään, ihan sen takia, kun porukkaa oli niin paljon, emmekä voineet olla mätsärissä loppuun asti. Treenattiin kuitenkin vähän näyttelyjuttujakin.

Lähinnä kuitenkin otimme tokoa, sillä.....olemme menossa kokeeseen 25.1. Toko sujuikin ihan mukavasti, sillä paikkamakuu meni tosi hyvin ja seuraaminen oli huomattavasti parempaa, kuin viime treeneissä.  Jäävät liikkeetkin ihan ok. Kerran Jipu ei vain mennyt maahan, kun otimme liikkeestä maahanmenon. Saatoinhan itsekin sanoa kyllä käskyn liian hiljaa, kun meteli oli kuitenkin kova. Liikkeestä seisominenkin oli ihan hyvä, pari kertaa otti askeleen tai kaksi käskyn jälkeen, mutta muuten oikein hyvin. Luoksetulo oli tosi hyvä!

Kaikista tyytyväisin olin kuitenkin siihen, että häiriö ei vaikuttanut juuri ollenkaan Jillan keskittymiseen ja liikkeetkin sujui ihan mukavasti. Etenkin toi paikkamakuu ja seuraaminen on parantunut huimasti.

Onnittelut kaikille mätsärissä menestyneille tutuille! :)

Kuviakin olisi tapahtumasta, mutta palvelu on uudistunut, eikä antanut laittaa kuvia nyt tänne (tai sitten en vain osannut :D). Pitää josksu katsoa paremmalla ajalla.

Huomenna olisi kouluun lähtö. Aina se vähän kirpasee näin loman jälkeen...mutta onneksi on jotain mukavaa odotettavaa tässä kuussa. Kuten 18pvä oleva näyttely tai se 25pvä oleva tokokoe :).