Viime perjantaina lähdimme pikkubussilla, joka oli varustettu kuudella sm-kisoihin osallistuvalla nuorella, kera kuuden koiran ja kuskin. Yllättävän hyvin mahduimme kaikki, koirat matkustivat häkeissä. Yöpaikassamme jakauduttiin kahteen "ryhmään", me jaoimme huoneemme Silja&Serin ja Idan&Wilman kanssa, hauskaa oli ;).

Eka yö meni vähän levottomasti, kun itse kärsin kamalsta flunssasta, ja oudon tuntuisesta korvasta. Jillakin nukkui aika levottomasti. Toko oli siis vuorossa lauantaina, aika aamusta. Ennen launtaita ei kyllä jännittänyt, mutta kisapaikalle tultua, myönnetään että jännitti. Saimme onneksi rauhalliset paikkamakuu vieruskaverit, ja meidän paikkamakuu sujui sikäli hyvin, että kelpie oli hyvin levollisesti maassa. Jopa niin hyvin, että perusasentoon piti pyytää parikin kertaa. Muuten Jilla kyllä teki kaikki liikkeet, tosin vähän vaisummin kuin yleensä ja liikkeiden viimeiset perusasennot oli sellaisia, että sai pyytää parikin kertaa. Pisterivimme oli pitkälti kasia, yksi kutonen ja yksi kymppi taisi olla. Kokonaistulos oli 155 pistettä eli taas aika lähellä ykköstä.... 5.sija ei kuitenkaan ollut hullumpi. Onnea menestyneille, etenkin Jenni!

Sunnuntaina oli vuorossa agility ja minulle tuli jo ajatus noista Jipun anaalirauhasista, että ne saattaa olla täynnä. Otettiin ensin harjoitusesteillä hyppyjä niin, että rimat olivat eri korkeuksissa. Hyvin se sillon hyppi ja sai siitä suuret kehut. Radalle mentäessä heti eka rima tippui, ja jipu taisi sitä säikähtää, kun seuraavalta otti heti kiellon, mutta tokalla yrityksellä hyppäsi. Keinu, A, putki yms. meni ihan hienosti, mutta koska meillä oli jo hylky alla, jätin radan vähän kesken, kun en viitsinyt hyppyyttää, jos ne anaalit on täynnä. Mutta innolla kelpie meni ja sehän se pääasia on!

Kiitos matkaseurasta Silja, Ida, Jenni, Aino, Miira ja Sari!

Maanataina sitten tyhjennettiin Jillan anaalit, ja tyhjennettäväähän siellä oli.... Katsotaan josko ne hypyt sujuisivat nyt vähän paremmin. Kiitos tyhjentäjälle ;). Ja omistajalle todettiin niin paha korvatulehdus, ettei lääkäri ennen ollut mokomaa nähnyt :0. Siitä se kamala päänsärkykin maanantaina siis johtui. Nyt on molemmat huollettu :D.

----------------------------------------------

Heh, ja teksti vaan jatkuu. Olimme ennen sm-matkaa saimaalla vähän aikaa, ja siellä tuli taas kuvia otettua. Toivottavasti ette kyllästy, kun kesällä taitaa kaikki kuvat olla saimaalta, kun missään muualla en ole oikein kuvaillut. Nyt taitaa ainakin miun osalta olla veneilyt tältä kesältä olla veneilty, sillä viikonloput menee pitkälti näyttelyissä =).

Tässä aamupalaa :)

1249408081_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249408206_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249414446_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Lokkeja riittää aina

1249408478_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja Sanni vaanii Jillaa

1249408953_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Joku oli rakentanut tälläisen

1249409508_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sammokko suojautui hyvin maastoon, koiratkaan ei onneksi huomannut

1249410932_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Koirat maistelivat omatoimisesti mustikoita. Meidän Iitu harrasti sitä aika paljon, kuten tutut saattaa tietää :')

1249411014_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249408729_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249408815_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sannista ylivalottunut kuva, mutta laitoin silti, kun muissa kuvissa on Jillan korva tai häntä tai kuono edessä =)

1249411743_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Hanhet meni kuin opetetussa rivissä

1249412262_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Jilla otti ilon irti liikunnasta, kieli poskella juosten hulluna

1249409313_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

ja välillä uiden, vaikkei mikään vesipeto olekaan

1249409422_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249411650_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249411475_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja himppu veti rallia joka välissä

1249414800_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja Sanni poseerasi

1249411832_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Sitten vielä molempien iltojen auringonlaskuista yksi kuva. Tän kesän aikana on tullut näitä hetkiä katseltua aika paljon :)

1249415648_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1249415778_img-d41d8cd98f00b204e9800998e