Kuumeessa ollaan vieläkin ja heti aamulla herättyäni kuumetta oli 38,5 eli kipeenä lähdettiin aamusta näyttelypaikalle. Junnukehä oli vasta kahden aikaan, joten iskä toi Jillan minulle myöhemmin. Sitä ennen oli hyvä aika seurata Marin esittämien cockereiden menestystä, onnea!

Junnukehä oli n. puolituntia myöhässä, mutta ei siinä mitään. Nuorempia katselimme ensin, joita oli huomattavasti vähemmän kuin vanhempia. Tuomarimme oli Marja Talvitie. Hän katsoi aluksi silmäyksen jokaiseen koiraan ja pyyti sitten koko porukan menemään ympäri kehän muutaman kerran. Tähän asti Jilla esiintyi oikein kauniisti. Sitten koitti yksilöliikeet, joissa tuomari katsoi hampaat ja kopeloi koiran. Tässä kohtaa Jilla seisoi paikallaan, mutta korvat luimussa. Kolmio onnistui ihan ok. Muutaman laukka-askeleen taisi ottaa, kun lähdettiin niin hätäseen. Tässä kohtaa Jippusta alkoi tympiä ja väsyttää ja inhottamaan koko kehässä olo. Ja mitä pidemmälle mentiin, sen haluttomammaksi koira meni esiintymisen suhteen. Korvia se piti luimussa, eikä tilannetta auttanut yhtään, kun viereisessä kehässä rähistiin. Joissain kohtaa kyllä Jilla heilutti häntää kun oikein kehuin sitä. Lopuksi olimme kahdeksan parhaan joukossa ja sitten vielä viiden parhaan joukossa ja sitten meille ojennettiin keltainen ruusuke, eli tulimme kolmanneksi! Noista loppuhetkistä en oikein muista mitään.... Mutta suuri yllätys tämä sijoitus oli näin kovatasoisesta ryhmästä. Lopuksi tuomari sanoi, että minä sain koiran esitettyä rauhallisesti, vaikka oli niin nuori koira, eikä kelpie ole se kaikista helpoin rotu junnukehässä. 

Kiitos Siljalle kuvista! Rotuja oli laidasta laitaan junnukehässä.

1239472663_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239472194_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Odotamme yksilöarvostelua

1239472384_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Ja kolmannelle sijalle päädyimme, upea juttu ;)

1239472516_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

 

Sitten kävin kotona pyörähtämässä. Illalla oli vielä luvassa snautsereiden erikoisnäyttely, jossa järjestettiin myös junior handler-kilpailu. Vanhempia junnuja oli erittäin vähän, neljä kappaletta. Kehästä löytyi kaksi snautseria, kultainennoutaja Moona ja meidän Sanni. Tuomari teetti mm. kolmion ja edestakaisen ja liikutti meitä myös samaanaikaan kehän ympäri. Me voitimme Sannin kanssa vanhemmat junnut! Onnea muille sijoittuneille, erit. Ida ja Jenni! Sitten kilpailimme nuorempien voittajaa vastaan, hänellä oli snautseri. Tässä tulimme toiseksi.

Iskän ottamia kuvia. Sanni pitkästä aikaa junnukehässä.

1239473207_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Edestakaisin mentiin....

1239473379_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Pöydällä

1239473590_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1239473749_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

Kerrassaan upea päivä! En olisi aamulla uskonu herätessäni, mitä tuleva päivä tuo tullessaan :).