Eilen oltiin oman ryhmämme kanssa tokoilemassa. Keskityimme lähinnä seuraamiseen ja hiomme sitä oikeaa paikka nyt (ja jatkossa). Lisäksi oli kapula pitkästä aikaa mukana ja Jillastahan se oli ihan huippua.

Sanninkin sain viime sunnuntaina laitettua kuntoon. Nyt on siis kaikki käyty läpi ja on kiva ottaa kuvia koirista kun näytävät siisteiltä.

Tänään palautimme omistajalleen terrierin, jolla onneksi oli puhelinnumero kaulassa. Ja näin ollen oli helppo palauttaa omistajalleen. Täytyy varmaan Jillallekin kehittää numero kaulapantaan kiinni. Vaikka ei ole ikinä karannut tai mitään, mutta ikinähän ei tiedä.