Koeviikko ohi, ja siitäkin selvisin =). Tänään voisi Jillan kanssa käydä treenaamassa tokoa, ihan vain vanhan kertailua.

Agilityssä käytiin maanantaina ja kyllä huomasi, että oli yksi treenikerta jäänyt väliin (vähän pidempi tauko siis) näkyi siis suorastaan yli-innokkuutena :O. Ääntä sai siis todellakin käyttää, että kelpie kuuli siinä vauhdin hurmassa yhtään mitään. Ne kepit onnistui tosi hienosti, ei tarvii kädellä näyttää, vaikka verkkoja ei ole :).

Sanni on osallistunut vain lenkkeilyyn, katsoin että pieni laihtuminen ei kyllä tekisi pahaa...Sannilla ei enää tänä vuonna ole yhtään näyttelyä, kun ei oikein sellaista sopivaa enää ole, harmi.

Jillan ilmoitin messariin ja pohjoismaiden-voittajaan. Kyllä tuli kalliiksi :O. Ensin kuitenkin käydään näyttäytymässä erkkarissa.

Tässä vielä Tiinan ottama kuva meidän speed race joukkueesta :)

Ja kävin eilen vanhoja kuvia läpi, niin puolet oli Jillan pentukuvia. Tässä yksi niistä, eikö olekin söpö? =)