Lauantaina lähtö Joensuuhun oli jo vähän ennen kuutta. Molemmat tytöt lähtivät matkaan ja kehätkään ei onneksi ollut samaanaikaan. Jaana Hartus aloitti aamun kelpieillä. Jilla sai tosi hyvän arvostelun ja tuloksena oli Pn2 ja vara-sert. Tuomari sanoi tänään järjestyksen olevan tämä, mutta seuraavalla kerralla toinen. Jillasta kuulemma tulee tosi kaunis, kun vielä vähän kehittyy lisää =). Sanni oli yksi seitsemästä veteraaneista. Noissa vetsku nartuissa on kova taso ja veteraanit on säilyneet hyvin =). Sanni sai erinomaisen ja oli neljäs :). Pääsin kennel Vilway's kasvattajaryhmään esittämään Sofia-mopsia. Ryhmä pääsi seitsemän parhaan joukkoon. Onnea Päiville mopsien menestyksestä!

Kesähotelli Elli oli meille juuri sopiva ja yö meni rauhallisesti, kun koirat oli niin väsyneitä, että nukkuivat vain.

Sunnuntaina oli taas kelpot ensin ja tuomarina Paavo Mattila. Kyseinen tuomari kirjoitti yllättävän hyvän arvostelun tulokseen nähden, sillä Jillan tulos oli H. Syy tähän oli vielä kehittymätön ja kevyt pää. Naureskelin vähän kehän jälkeen, että eilen se vielä oli viehättävä ja tänään kevyt. Meitä ei kyllä sininen nauhakaan lannista, ensi viikonloppuna seuraaviin näytelmiin :D. Sannilla oli Slovenialainen tuomari ja erinomainen tuli häneltäkin ja luokkasijoitus kolme. Olin tosi tyytyväinen Sannin tuloksiin viikonlopun osalta :).

Oli kiva nähdä Jillan serkkua Luckyä, hieno kelpie. Jilla otti Tikkari-schipperken kanssa ilon irti ja leikkimisestä ei meinannut loppua tulla.