Kevään osalle onkin paljon suunnitelmia vähän lajissa kuin lajissa. Ensinnäkin, Jillan lonkat tulivat kennellittosta takaisin A/A ja kyyneret 0/0, jihuu!

Pääsemme pian taas agilityä treenaamaan, siitä meillä onkin ollut treenitaukoa aika pitkään. Jillasta taitaa olla enemmän kuin hyvä uutinen päästä takaisin esteille :).

Tokossa toivottavasti löytyisi sopiva koe, jonne keväällä mennä. Minulla tuntuu toukokuu olevan aivan täynnä, etenkin viikonloput. Ja kivahan se olisi lähteä vaikka minne, mutta kahteen paikkaan, kun ei voi revetä. Näyttelyitä on katsottu, juu. Seuraava on sitten kotinäyttelymme, jonne menen kaikkina kolmena päivänä junnuihin sekä mummo on ilmoitettu rotukehään.

Pk-puolelta kokeilemme kevään aikana toivottavasti pk-päivän merkeissä jälkeä, tiedä vaikka kuinka innostuisimme.

Kesä tuleekin sitten näiden suunnitelmien jälkeen. Minun peruskouluni on käyty ja kesätöihin toivottavasti pääsisin. Yhteishaussa hain Kimpisen lukioon.

Aurinkoisia säitä odotellen....