Eilen käväistiin möllitokossa Kouvolassa asti Annan ja Suskun kanssa. Aluksi mietin, että lähdenkö, mutta onneksi lähdin. Palkkaus oli sallittua, mutta siitä väheni sitten pisteet. Oma ajatukseni oli nimenomaan palkata, jotta Jipu ei oppisi yhdistämään niin selvästi sitä, että kokeessa ei tule palkkaa, jolloin vire laskee. Nyt oli hyvin koemainen tilanne ja palkaa tuli, joten vire pystyi hyvänä ja kelpielle jäi varmasti hyvä fiilis =). Pisteitä meille tuli 158, siitäkin huolimatta, että koiraa todellakin palkattiin.

Suskulla oli videokamera mukana ja sieltä olikin kiva katsoa, kun seuraaminen oli hyvää (ja häntä heilui!) ja muutenkin koira teki tosi napakasti. Tavoite oli siis täytetty!

Lopuksi Jilla, Peppi ja Ginny pääsivät irrottelemaan lenkin merkeissä ja etenkin nuoret Jilla ja Ginny juoksuttivat toisiaan.

Nyt toivon että Jillalle jäi hyvä mielikuva koetilanteesta. Minusta oli niin hyvä kun tuomari totesi koiran olevan kisavalmis ja sanoi että näytti niin ohjaajalla kuin koiralla olevan kivaa :D. Jeps!

Tästä on hyvä aloittaa treenitauko tokon osalta :).

Tässä vielä kuvia nuorten sm-kisoista. Kuvat taitaa olla Siljan ottamia, kiitos niistä =). Vuodatus taitaa vain tehdä osasta kuvista epäselviä :(.

1250073404_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250073472_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074208_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074411_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074457_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074560_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074634_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074644_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250074704_img-d41d8cd98f00b204e9800998e

1250073911_img-d41d8cd98f00b204e9800998e